Pykeija – Pikku-Suomi tai Bugøynes on ympärivuotinen matkakohde

Pykeija on pieni ja leppoisa kalastajakylä, jossa voit vierailla mihin aikaan vuodesta tahansa: keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella. Jokainen vuodenaika korostaa kohteen erityistpiirteitä, joten miksi et ottaisi suunnitelmaksi vierailla täällä useamman kerran!

Tiedät saapuneesi Pohjois-Norjan Pykejaan – kveeniksi eli Ruijan suomeksi Pykeään ja norjaksi Bugøynesiin – kun auton tuulilasista avautuu upea valkoinen hierkkaranta. Aivan sen vieressä lämpenee Norjan kuuluisin löylytaivas, suomensukuisen Elsan avamaa ja nykyisin hänen poikansa jatkama Jäämeren sauna. 

Ruija. Nimi joka kuulostaa tuulelta, humisee kuin meri talvella, ja jäätyy suolaksi poskipäillä. Siellä, missä pohjoisen harmaat aallot murtuvat rantaan ja taivas ei tunne rajoja, saapuvat he: siirtolaiset. Suomesta, maasta, joka ei ole vielä edes itsenäinen. Siirtolaiset saapuvat päättäväisinä, ensin pieninä joukkoina, sitten suurempina. Peräpohjolasta, Tornionjokilaaksosta ja kaukaa Lapin takaa.

Heidän silmissään on jotain, mitä meri ymmärtää. Nälkä ei ole vain olotila vaan mahdollisuus – toivo siitä, että on olemassa paikka, jossa elämä taipuu ihmiselle, ei päinvastoin. Ja niin he pysähtyvät ja jäävät Pykeijaan, ja niin nimi Pikku-Suomi syntyy.

Vuoteen 1885 mennessä uudisasukkaita on jo 350. Rannat täyttyvät verkoista, veneiden keulat osoittavat merelle. Kalastus, poronhoito, veneet ovat uutta elämää ja sen mahdollistajia. He tekevät työtä, joka ei lopu koskaan, mutta kantaa elämän seuraavaan päivään. Heidän kielensä mukautuu ja syntyy, ja pian kaikkialla puhutaan Ruijan suomea.

Sitten tulee toinen aalto. 1970-luvun kalatehtaat tarvitsevat lisää käsiä. Uudet siirtolaiset saapuvat, eivät enää hevosilla tai veneillä vaan linja-autoilla, lautoilla, sillä vanhaan kotiin lähetetyssä kirjeessä sanotaan: täällä tarvitaan sinua, tule, täällä on hyvä olla.

Vielä 1980-luvulla koulussa kuuli suomea – vähän ontuvana ehkä, mutta elävänä. Seitsemänkymmentäyksi oppilasta opiskelivat kahdella kielellä. Ja edelleen Pykeijan suomi elää heidän kielellään, vähän meänkielen kaltaisena, vähän omanaan.

Heitä aletaan kutsua kveeneiksi, mutta se ei tunnu oikealta. Se on nimi, joka ei ota huomioon tarinaa, ei ääntä jolla isoäiti kutsui ruokapöytään. Kylä ei hyväksy nimeä, koska nimi ei hyväksy kylää.

Tänä päivänä Pykeijassa elää 200 asukasta, ja kesällä enemmän, kun meri taas antaa. Suomi kuuluu vieläkin, jäljellä ovat sanat, jotka eivät kadonneet.

• Jäämeren sauna, tottakai
• Pykeijan hiekkaranta
• Ranvikan lintujen suojelualueelle johdattava luontopolku
• Merimaisemista tunnettu Folkesti-luontopolku
• Bugøynestoppen, Sør-Varangerin korkein kohta, joka kohotaa 497 metriä merenpinnan yläpuolella
• Pykeijan kylän kulttuuripolku
• Lassintalo (Lassigården) eli kulttuurihistoriallinen museotalo 1850-luvulta
• Pykeijan luterilainen kappeli
• 1500-luvulta peräisin oleva Pleymin laituri.

Elsa Haldorsen on viidennen polven suomalainen, jonka perustama puulämmitteinen Jäämeren sauna ei esittelyjä kaipaisi.

Saunavuoron (350 NOK) lisäksi talosta voi vuokrata yösijan. Ja jos liikut asuntoautolla, löydät camping-alueen kylän toiselta laidalta, jossa myöskin sijaitsee Barents Sauna Camp sekä vanhasta venevajasta kunnostettu galleria.

Ajalla 1.6.-15.9. Barentsinmerellä risteilee myös hauska saunalautta.

Ranvikan viiden kilometrin pituinen luontopolku johdattaa sinut Jäämeren rannalle paikkaan, jossa kalastajat aikoinaan leiriytyivät.