Lammaspaimenviikkoni Välimaan saamelaistilalla, Tenon varrella, on tullut päätökseensä, mutta matka on vasta alussa.

Ei ole kulunut montaakaan viikkoa lohdutettuani ystävääni siitä, miten helposti elämänsä voi keikauttaa uuteen kurssiin: “Se vaatii vain oikeanlaisen tai oikeanlaisia kohtaamisia, sekä luottamusta omaan tekemiseen.” Tarkoitukseni oli vilpitön, sillä halusin uskoa sanomaani minäkin, ja nyt kun ajattelen asiaa, en ole varma, mahdoinko puhuakaan vain hänelle vaiko itselleni. Ehkä meille molemmille. Näitä miettiessäni taisi pikkusiskoni huomata kurtistuneet kulmani ja kaivoi jutun intiaanien uskomuksista sekä horoskoopeista, syntymäpäiväni kun lähestyvät kuten aina kesäkuun lopulla. ”Sinä olet tikka”, hän kertoi, ”tai lohi, riippuu puhutaanko idän vai lännen uskomuksista.”

Tikan koputuksen, knock-knock-knock, uskotaan kuvaavan maailman sydänrytmiä. Ääntä, jota shamaanit matkivat, kun haluavat kulkea maailmojen välillä.

Muistan, kuinka Jenkeissä paljon matkaillut sekä Alaskassa vuosia asunut hyvä ystäväni tutustutti minut ensi kerran näihin Ameriikkojen eläinuskomuksiin jo vuosia sitten, todeten jotain siihen suuntaan, kuin: “Sinä olet lohi, ja minä olen lohi, ja me seuraamme omaa vahvaa viettiämme vastavirtaan. Se on aina ollut sinun ja minun, se on aina ollut meidän yhteinen tapamme elää ja mennä.”

Minä taidan viimein ymmärtää, mitä olen etsinyt kaikki nämä vuodet. Se ei löytynyt kaupungeista, keskustoista eikä laitakaupungeilta saati kai mistään etelän perukoilta, vaan luonnon läheltä täältä pohjoisesta. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni samaan aikaan onnellinen ja rauhallinen, ja te tiedätte, miten levoton minä olen ollut. Olen kai vain osannut pysähtyä elämäni ensimmäistä kertaa, olen monta päivää osannut olla tekemättä yhtään mitään, olen istunut tunteja saunan kuistilla ja katsellut Tenoa, miettinyt elämääni, ihmisiä, ihmissuhteita, tulevaisuutta. Sitä, että minä saan kirjoittaa kaiken tämän yksien kansien väliin.

Kyllä lohi lohen löytää, kummalta puolelta Tenoa tahansa. Otettakoon sen kunniaksi, sitten aikanaan, toinen pyrstö oikeaan nilkkaan.

Mutta nyt suunta kohti tulevan kirjan seuraavaa kohdetta, Lemmenjokea, jonne ukkini pakeni aikoinaan viisikymppisiään. Viisas mies.

Monni kiittää ja kuittaa, mutta Utsjoen juhannus ei unohdu koskaan.