Viime viikon sunnuntai kului mukavissa merkeissä Itämeren kevyillä laineilla, kun suunnattiin jo kaveriporukaksi muodostuneen 20knotsin kanssa kohti Vasikkasaarta ja siellä käytävää villiyrttikurssia.

Kyllähän ne nokkoset ja keto-orvokit ovat tuttuja syötäviä, mutta entäs rohdosyrttinä tunnettu mesiangervo, karvasmantelinmakuiset eli Mozartin kuulia muistuttavat pihlajan silmut, porkkanaa matkiva vuohenputki, haavalehtenä tunnettu piharatamo sekä salaatteihin ja liharuokiin passaava siankärsämö. Isomaksaruoho oli varmasti suosikkini, mutta se on myös harvinaisen apolloperhosen herkku, joten ahmimiset kannattaa jättää sikseen ja sapuska näille kauniille siivekkäille.

Tuore ja punertava maitohorma – tai maitohorsmiitti, kuten pikkusiskoni pienenä tapasi sanoa – maistui aivan parsalle. Kannattaa käyttää pannulla kera suolan ja voin!

Onnenrummun kurssista oli paljon hyötyä ja hyvää oppia tulevaa Sokostin vaellusreissuakin varten, jonka valmistelut ovat täydessä tohinassa. Asiaa rinkan pakkaamisesta, grammanviilauksesta sekä valmistautumisesta varmasti rankimmalle luontoretkelleni ikinä on tulossa pian. Sitä ennen kuitenkin muutamia kuvia kauniista ja kesään puhjenneesta Vasikkasaaresta.


kartta

IMG_20110101_053255

jee

IMG_20110101_063256

IMG_20110101_064657

IMG_20110101_062549

IMG_20110101_070722 (1)

IMG_20110101_072646

IMG_20110101_072638


Mesiangervo toimii etenkin teenä, mutta sitä kannattaa käyttää kohtuudella, sillä tässä rohdoskasvissa on samoja ainesosia kuin aspiriinissa. Tässä on siis oiva lääke esimerkiksi lihas- tai päänsärkyyn, jos buranat ja pillerit ovat loppuneet metsäretkellä.


IMG_20110101_071626

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.