5 miljoonan tähden Nuuksio

5 miljoonan tähden Nuuksio

Olen minä yrittänyt ja joka kerta epäonnistunut.

Minun on mahdotonta palata Venäjälle, Kreikkaan, Baskimaahan tai Norjaan, kunnes saan käsiteltyä suosikkivuodenaikani seikkailut, joista seuraavalle lähden huomenna keskiviikkona, kun Nuorten vaikuttajien metsäfoorumi kokoontuu Kolin kansallispuistossa. Perjantaiksi teen pikasiirtymän Helsinkiin, sillä saan kunnian osallistua Nordic Business Forumin Underground-tapahtumaan, jonne on kutsuttu Suomen sata kovinta nuorta mediavaikuttajaa.

En meinaa itsekään uskoa tuota edellistä lausetta.

Koska olen kirjaimellisesti ollut pihalla koko syksyn, unohdin tyystin tykkänään Kaukokaipuun kahdeksanvuotispäivät, joita olisi pitänyt viettää jo viime kuussa. Myönnettävähän se on, että tämä blogi on koko ajan enemmän ja enemmän kotimaan kohteille kallellaan ja se tuntuu oikealta, sellaiselta eräänlaiselta matkan mitalta ja määrältä, jota kohti olen kulkenut tietämättäni mutta koko ajan.

Sen vuoksi olen kiitollinen myös siitä, että saan olla ehdolla The Blog Awards Finlandissa Suomen parhaaksi matkablogiksi, vaikka minusta kyllä tuntuu, että tämä alkaa jo pikkuhiljaa olla aika sammaleenmakuinen retki- ja luontoblogi. Kun kotimaa on suosikkikohteeni ja saniaisten kuvaaminen suosikkipuuhaani, olen valtavan onnellinen, että nämä teemat mahtuvat mukaan ison maailman kuvaan.

Kiitos, ihan sydämen pohjasta.

Mutta mennään nyt kuitenkin itse aiheeseen, sillä palan halusta kertoa, että pääsin viimein nukkumaan sen ihka ensimmäisen yöni riippumatossa!

Marko, Kuopion opiskeluaikojeni kaveri ja riippumattoretkeilijöiden perustaja, summasi Retkipaikassa julkaistussa artikkelissaan aivan pilkulleen nuo minunkin harhaiset ajatukseni ilmassa nukkumisesta:

”Olen usein kohdannut olettamuksen, että matossa ollaan aivan banaanina.”

Aamen.

Sen sijaan käännyttäessä hieman viistottain, kuten mies kirjoituksessaan toteaa, on asento paljon suorempi ja mukavampi. Jalat ovat aina hieman ylempänä päätä, koska vartalo liukuu keskipistettä kohti. Olkapäätkään eivät näin ollen mene lyttyyn. On mukava olla – etenkin, kun takapuolen alle hankkii kuitupeitteen eli underblanketin, joka suojasi minunkin selkääni yön nollakeleiltä.

Eniten minua kuitenkin säväytti tieto siitä, että riippumatot tulisi kiinnittää runkoihin narujen sijaan hihnoilla, sillä väärin sidotut nartsat uppoavat puun pehmeään pintaan jättäen kuoreen ikävät jäljet, jotka puu kyllä muistaa.

Mutta palataan näihin opittuihin vinkkeihin ja saatuihin oppeihin toisessa osassa, sillä nyt haluan vain fiilistellä mennyttä viikonloppua ja sitä neljän asteen aamua lämpöisestä untuvapussista tunnusteltuna.

Kuten pikkusiskoni totesi ensimmäisellä vaelluksellaan Kuusamon Karhunkierroksella:

”Lämmin oli paitsi naamasta.”

Mikäli haluat lukea lisää retkeilyvarusteistani, siirry seuraavaksi tähän vinkkiosioon.