Vuoden matkablogilta arvon lukijoilleen

Minä olen miettinyt perjantaista saakka, miten nämä kiitokseni kertoisin. Ja kun omat sanat eivät riittäneet, turvauduin isoisoisälleni osoitettuun kirjeeseen, jonka päätin vaan muotoilla uudelleen.

*

Nyt, kun The Blog Awards Finland -gaalan jälkitouhutkin alkavat olla ohi, muistuvat mieleen ne henkilöt, joille me kirjoittajat olemme kiitollisuudenvelassa. Te olette yksi sellainen, ennen kaikkia muita. Ihailen Teitä siellä ruudun toisella puolen, kun ette pelännyt kaikkien monien töittenne lisäksi paneutua Kaukokaipuun ja sen pakinoiden pariin. En ole kenenkään kuullut moittivan teitä, rakas lukija, missään suhteessa. Te olette tämän intohimon suola, ja teistä tämä blogi elää.

Tämä kiitos on nyt näin epävirallinen, kun olin poissa gaalasta – minä nim. kuvasin Vaelluskummi-kampanjaa varten Hämeenlinnan Aulangolla – mutta mikäli vuoden 2016 parhaan matkablogin pysti saapuu kuriirin kera tänne Töölön poikamiestyttöboksiin, josta tosin muutan pian yhteen elämänkumppanini kanssa, minä voin sitten ehkä ottaa selfien ja kiittää virallisemmin.

Minusta tuntuu, että te olette paras mahdollinen lukijakunta. – Kiitoksia myös kun olette pysyneet matkassa, vaikka minut löytääkin yhä useammin ja muita ennemmin kotimaan korpimetsistä auringonnousuja ja -laskuja, mustikanvarpuja ja saniaisia kuvaten.

*

Minun mummini oli melkoinen seikkailja, Hämeen Sanomien toimittaja ja kalanainen, runonlausunnan Suomen mestari. Hän olisi ollut minusta ylpeä, kun Kaukokaipuu – sen nimisen aukeaman kun on vanhaan leikekirjaansakin askarrellut – voitti oman aikansa ensimmäisen palkinnon, mikäli Cisionin listauksia ei lasketa.

Tämän matkablogin tarinat syntyvät eletystä elämästä. Kiitos siis kaikille maailmassani mukana olleille, käyneille, piipahtaneille ja pysyneille henkilöille, TBAF:n tuomaristolle nähdessään rakkauteni ja intohimoni kirjoittamiseen ja kuvaamiseen, sekä vielä kerran teille lukijoille.

Minä luulen, että olen viimein löytänyt sen oman tapani toteuttaa tarinoitani.

Kiitos!