Kun viimein pääsin sen pienen ja lihavan taksikuskin kyytiin, joka ystävällisesti pelasti minut hermoja riipivästä tilanteesta, ei reilu kolmen tunnin ajomatka Tbilisistä Dedoplitskaroon tuntunut miltään. Hautauduin ihan mielelläni syvälle pelkääjän penkkiin, joka tässä autossa oli brittiläiseen tyyliin vasemmalla.

Paikallisradio soi. Kuski poltti kuten moni muukin, ikkuna auki. Pinttyneeseen tupakan tuoksuun tottui nopeasti, ihan hyvin se siihen hetkeen sopikin.

Aina kun pysähdyttiin ottamaan joku kyytiin, tulvi sisään kevättä. Ja asfalttitomua, sillä kuivaa oli ollut jo parin päivän ajan. Kohta nenän kuitenkin tavoitti joku eltaantunut. Ehdin tuumata, olisiko kyytiin noussut joku pahemman luokan spuge, kunnes kuulin eväspaperin rapinan.

Juustot – ne osataan valmistaa täälläkin.


kartta1


Jos aamun tapahtumat eivät olisi vieneet voimia, olisin varmasti pelännyt kyydissä enemmän.

Täällä on kyllä olemassa kaksi kaistaa, yksi molempiin suuntiin, ihan kaikkien normien mukaan. Mutta georgialaiset ovat sitä mieltä, että jos kaistalla mahtuu ajamaan vierekkäin kaksi tai vaikka kolme, niin se on ihan ok. Ohittaa voi kun siltä tuntuu. Torvet soivat ihan koko ajan. Joka paikassa. Koko ajan.

Ja kun poliisi viittoo tienviereen, kaivetaan kuvetta, kuten kävi meidänkin tapauksessamme. Sivupeilistä toimintaa katsellessani en jaksanut välittää siitä miksi meidät pysäytettiin, sitä kun en koskaan saanut selville, mutta käsien viuhtomisesta päätellen jostain oli kyse.


Vashlovani-35


Kun auto taas hurahti käyntiin ja kuski kerskui vierasta kieltä takapenkin matkustajille, joita poimittiin mukaan milloin mistäkin tienposkesta tai vaikka keskeltä risteystä tai liikenneympyrää, minä tuijottelin vuoroin eteen, vuoroin vasemalla puolella nousevaa Kaukasusta ja aina välillä päätään heiluttavaa koiraa, joka oli liimattu kuskin ja pelkääjän väliin auton konelautaan. Hiljaa se nyökkäili koko matkan ajan, vaikka vauhti välillä äityikin aika kovaksi.

Kai se oli tottunut kyytiin, kuten takapenkkiläisetkin.

Minua onneksi meinasi vaan koko ajan unettaa, sillä kevätaurinko paahtoi lämpimästi läpi etulasin, jonka mielestäni olisi kyllä voinut pestä.


Vashlovani-38

Vashlovani-28


Dedoplitskaroon päästyäni ihmettelin paikan pienuutta. Se oli kuin sikeästi uinuva kylä, jossa on yksi kauppa ja kissoja ja koiria joka puolella katuja käyskentelemässä. Lehmiä. Ja kun viimein pääsimme peltotielle, minkä varrelta tarinan kuvat on taltioitu, ja kun matkamme kohti Vashlovanin kansallispuistoa vihdoin alkoi, eivät lampaat ja lammaskoirat enää kummastuttaneet yhtään. Niitä tuli vastaan ihan koko ajan.

Silloin eniten pelotti se, etteivät ne paimenkoirat vaan jäisi auton alle, kun niin kovasti juoksivat jeepin kylkimyyryssä ja haukkuivat minkä kerkesivät.

Yksikin jaksoi ravata vierellämme monta kilometriä, kunnes lopulta luovutti.


Vashlovani-30

Vashlovani-32


Matka oli töyssyinen, mutkikas ja tie ajoittain aivan sortunut. Tänne kannattaa suosiolla hankkia oma kuski, jolle paikka on tuttu ja joka osaa käsitellä neljää rengasta silloinkin, kun minä nieleskelen ja suljen silmäni.

Hän nimittäin vie sinut tällaisiin maisemiin, joista voitte lukea lisää seuraavassa kirjoituksessa.


Georgia

6.-8.3.2020, ROVANIEMI

Luovan kirjoittamisen kurssi

Lue lisää

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center