UKK-vaellus – kaksitoista vuotta sitten Saariselän erämailla

UKK-vaellus tarjosi ikimuistoisia elämyksiä jo kaksitoista vuotta sitten

Toiset on luotuja kulkemaan,
toiset on liikkeellä luonnostaan.

Edessä laajeneva kaukaisuus, takana monen päivän jalkamatka. Puhelimet ovat olleet mykkiä jo pitkään.

UKK-vaelluksella on ollut jyrkkiä nousuja ja vielä jyrkempiä laskuja. Lipattavien purojen ylityksiä, jolloin kengät on solmittu kaulan ympärille etteivät tipahda, kun liukkailla kivillä meinaa horjahdella, vaikka kieli on kuinka keskellä suuta.

Yksikin joki oli niin vilkas, että kun siihen kävi kellumaan, vei se meitä vaeltajia monta kymmentä metriä miten halusi. Se vasta oli hauskaa ja lämmintä kyytiä, mutta niiden pienempien tunturipurojen vesi oli viileää. Ja niin puhdasta, että sitä passasi hörpätä samalla, kun pesi kasvonsa puhtaaksi heinäpäivän hiestä.

On samoiltu Urho Kekkosen kansallispuiston kesäistä havumetsää ja tunturien lumirajoja. Nahkaisia vaelluskenkiä kolhivia kivikkoisia rinteitä, jolloin silloinkin oli kieli keskellä suuta ettei kompastuisi.

Teltta on pystytetty vuoroin vankkavartisten mäntyjen kupeeseen, juurakkoonkin ja vastakohtaisesti niin pehmeälle sammalmatolle, ettei mikään paikka maailmassa voi olla mukavampi nukkua. Kuvitella nyt vajoavansa senttejä sammaleen syliin, siinä oli hyvä olla. On herätty virkeään viserrykseen ja nukahdettu käen kaukaiseen kukuntaan koin painuessa mailleen. Kerran ajattelemattomasti pystytimme yösijan kallion reunalle.

En saata sanoa kauanko nukuin, sillä yöllä Venäjän suunnalta puraisi tuuli niin, että makuupussissa palelsi. Onneksi oli ukin pipo. Nykäisin sen otsalta nenälle.

 

 

Matkan määränä täällä UKK-vaelluksella, Saariselän erämailla, oli rakkakivikkoinen kuru, Pirunportti nimeältään. Jylhä ja veistoksellinen Kuikkapää sekä silmänkantamaton maisema Sokostin huipulta. Siinä maisemassa lepäsi Suometar alastomana kaikesta asutuksesta, rakennuksista ja ihmisistä. Savupiippujen nostamista hitaista kiekuroista ja vilkkaista autoteistä.

Sitä maisemaa katsellessa unohtuivat hartioita jo monta päivää pakottanut rinkka, pinkeiksi pusertuneet pohkeet ja alati vatsaa näppäisevä nälkä.

Sitä maisemaa katsellessaan oli kerrankin kylläinen.

 

 

Pirunportti.

 

 

Kuikkapää.

 

 

Ja Sokosti. Nämä filmikuvat UKK-vaellukselta taltioin jo kaksitoista vuotta sitten.

 

 

Tuumasin, että mitä jos ensi kesänä kierränkin vain Suomea ja jätän lentoliput muiden kukkaroille.