Matkaraportti Kazanin kulisseista

“Tuolta löytyy Kaikkien uskontojen temppeli vain siksi, että kaupunki on tarpeeksi kaukana kaikesta.”

Siinä ensimmäinen ajatukseni syyskuisesta matkasta monikulttuurisen maailman kehtoon, Tatarstanin tasavallan pääkaupunkiin ja yhteen koko Venäjän federaation suurimmista kaupungeista.

Kylläpä kuulosti järjettömältä.

Kaupunkiin, jota pääsin ihmettelemään yli-innokkaan taksikuskin kyydistä. Siitä pääsette kuitenkin lukemaan vasta seuraavassa osassa, sillä nyt heittäydytään hetkeksi vähän kuin lapsille siistittyyn satuun naapurimaan meiningeistä: Venäjän Disneylandiin, ainakin mitä rakennuksiin on tuleminen.

Yritän uudestaan.

Me kaikki sorrumme joskus ennakkoluuloihin, joista voi joko oppia pois tai olla oppimatta. Riippuu sinusta. Minulle Kazanin kulissit pysyivät pystyssä siihen saakka, kunnes tapasin tuon taksikuskini Bulatin, Kazanissa ikänsä asuneen nauravaisen tataarin.

Mutta aloitetaan nyt siitä reissun ensimmäisestä aamusta.





Nakkeja, suolakurkkuja, munia ja jugurttia. Aivan kauheaa kahvia. Sade on juuri hellittänyt hetkeksi. Tuon ensimmäisen matkapäivän agenda, sen liian myöhään lähteneen lennon jälkeen, oli yhtä hatara, kuin ystäväni Kean luona vietetyn uuden vuoden aaton jälkeinen aamu. Sain kuitenkin itseni pakotettua ulos hiljaisesta hotellihuoneesta, jonka toinen peti oli tälläkin kertaa tyhjä.

Jos nyt rehellisiä ollaan, niin olen jo aika täynnä tätä yksinmatkustamista.

Suunnistin hotellivirkailijan antaman kartan avulla aivan keskustan ytimessä sijaitsevan Kremlinin porteille, jonka valkoinen kellotorni työntyi terävänä kohti hetkeksi auennutta sinistä taivasta.





Porttien sisäpuolelta löytyi pieni puutarha ja nuupahtaneita ruusuja, paljon torneja ja vähän ihmisiä.

Sesonki oli jo ohi.

Tuolle yläpuolen kuvalle kun uhraa hetken aikaansa, huomaa, kuinka valtavasta alueesta onkaan kyse: näiden muurien sisään mahtuu pienoinen maailma.

Ja sen maailman keskellä seisoo tämä tuhannen ja yhden yön kiveksi ja tiileksi rakennettu tarina, jonka yllä riippuivat paksut ja painavat myrskypilvet.

Minä tyydyin ihailemaan turkoosin Kul Sarifin arkkitehtuuria vain ulkopuolelta. Ystäväni Inka on kuitenkin päässyt käymään myös moskeijan sisällä, jonka miljöö vetää – kuten aina – vertoja ulkokuorelle.

Sisin se on aina kaunein.