Missä kuljimme kerran | Nordic Bloggers' Experience

“Joka ikiseen paikkaan jossa ihminen on kulkenut jää muisto hänestä. Se on useimmille näkymätön mutta ne, jotka tuntevat tuon ihmisen ja rakastavat häntä, näkevät sen kuvan aivan selvästi mielessään kun he kävelevät ohi. Niin kauan kuin nuo rakastavat ihmiset ovat olemassa, niin kauan säilyy myös kuva, myös silloin kun itse kulkija on kuollut. Sen vuoksi kaduilta kohoaa joskus lämpöä meidän kävellessämme niitä pitkin.”

On paikkoja ja kaupunkeja, niin Suomessa kuin ulkomailla, joihin palaan aina uudelleen. Yleensä siksi, että niissä paikoissa on muistoja, ja käyn varmistamassa, että muistoni ovat edelleen paikallaan. Tähän mennessä ovat olleet.

Yleensä tulen kuitenkin hieman surulliseksi, sillä koetut hetket todellakin kuuluvat menneisyyteen. Hetken päästä haikeus väistyy, mielen ja kehon valtaa onnellisuuden tunne siitä, että kyllä, tämä tunne vahvistaa sen, se olin minä, minä koin tuon kaiken. Tässä Corso Baccarinin, talon numero 8 rappusilla istuin sinä lempeänä kesäyönä ja join viiniä muovilasista, tarjosin pullostani osan myös saman kadun varrella sijaitsevaan Clandestinoon matkalla olleille koulukavereille. Minä en tuona iltana jaksanut lähteä juhlimaan, vaikka pidän livemusiikista, tuosta loungemaisesta paikasta ja omistajan kuurosta Talpa-kissasta, joka hengailee baarissa yhdessä muiden juhlijoiden kanssa.

Kävin samoilla portailla uudelleen lähes vuosi tapahtuman jälkeen vain todetakseni muistojeni ystävistäni ja tuosta kyseisestä illasta – kaiken muun kauniin ohella – asuvan siellä edelleen. Liekö se ollut lempeä keväinen tuulahdus, joka pyyhkäisi kasvoille vaiko Kjell Westön Finlandia-palkitun teoksen Missä kuljimme kerran anekdootti. Haluan uskoa jälkimmäiseen.

Nordic Bloggers’ Experience ei ollut vain kohtaamisia, vaan odotettuja kohtaamisia. Pääsin vihdoin tutustumaan niihin matkabloggaajiin, joiden Twitteriä, blogeja ja Instagrameja olen seurannut jo pidemmän aikaa, yhtälailla kun sain inspiroitua täysin uusista tuttavuuksista. Samaa riemua olen kokenut myös teidän suomalaisten kanssamatkabloggaajien suhteen: on ollut mahtavaa tutustua kirjoittajiin upeiden blogien takaa.

Kun Bloggers & Industry -seminaarissa nostin katseeni violettihiuksisen tytön silmiin, hämmennyin hänen ottaessaan kädet levällään juoksuaskelia minua kohti. Ihminen, jota olen seurannut sosiaalisessa mediassa ei tuntunut lainkaan vieraalta, päinvastoin. Tytön suu kävi taukoamatta, iloitsimme ensitreffeistämme ja kehuimme kilvan Innastuksen, Matkamessujen, VisitHelsingin ja VisitFinlandin yhdessä luotsaamaa blogitapahtumaa. Tuntui hullulta, ja tuntui oikealta. Koska tyttö jää tältä samalta reissulta Suomeen vaihto-oppilaaksi ja ihastui valtavasti kotikaupunkiini Hämeenlinnaan, sovimme jo nyt sekä kesäretken Aulangolle että mökkireissun Hauholle, sinne järven rantaan ja pellon pientareille. Jos aikaa riittää, näytän tytölle Kuopion ja jo 50 vuotta suvussamme pysyneen kesämökin. Siellä maisemat ovat Hauhoakin kauniimmat.

Kun muistelen omilla reissuillani tapaamiani ihmisiä ja yhteisiä kokemuksiamme, ja huomaan kuinka vatsanpohjassa muljaisee mukavasti, tuumaan:

“Joku näistä kansainvälisistä bloggareista ajattelee varmasti meistä Suomessa tapaamistaan ihmisistä samanlailla, ja me tulemme heille mieleen, kun he puhuvat Helsingistä ja kaikesta Nordic Bloggers’ Experiencen kautta kokemastaan omille ystävilleen, ja he muistavat meidät kun seuraavan kerran vierailevat Suomessa.”