Olen matkustanut puolihuolimattomasti väärälle juna-asemalle ja istunut paluumatkan Milano Centraleniin nuoren ja komean veturinkuljettajan vieressä, veturin ohjaamossa. Nostanut varpaani liian kuumalle hansikaslokerolle ja syönyt puoliksi penkille sulanutta suklaata Henrin ajaessa meitä Via Balticaa pitkin kohti Latvian pääkaupunkia Riikaa. Istunut pienen Toyotan takapenkille, työntäntyt pään ikkunasta Green Dayn pauhatessa kasettiradiosta ja pysähtynyt Danielen ja Marcon kanssa ostamaan välillä jäätelöä. Toinen heistä pitää minuun edelleen yhteyttä, toinen ei osannut sanaakaan englantia. Mutta mikä tärkeintä: näimme yhdessä Toscanan vehreät kukkulat.
Tällä kertaa, St. Peter Linen kutsumalla pressimatkalla, kättelin matkustajarahtilaivan kapteenia, kummastelin punaista paniikkinappulaa, ihmettelin pienen pientä ruoria ja edessäni avautuvaa Pietarin suursatamaa, joka vuonna 2011 käsitteli yhteensä 2 365 174 konttia. Satama-alue oli niin valtava, etten keksi mihin sitä vertaisin tai miten sitä kuvailisin. Se vain jatkui ja jatkui.
Lähtisin Pietariin uudelleen koska tahansa jo pelkän merimatkan takia: näin neljä majakkaa, pyöreitä ja rannattomia Fort Boyardmaisia rakennuksia ja paikalleen ruostuneita aavelaivoja. Tai niin luulin, kunnes joku korjasi:
“Tämä on Venäjä, nuo eivät ole hylättyjä, niissä asuu aina joku.”
Sankt Peterburg-Pietari, Petrograd, Leningrad ja vuoden 1991 kansanäänestyksellä Pietari – mereltä päin kaupungin porteilla matkustajaa tervehtii komea muisto entisen Leningradin ajoilta.
Hieno postaus ja hienot kuvat! Ja hyvä täsmennys muuten tuo “niissä asuu aina joku”. Pitänee paikkansa!
Mutta ai hitsi, tämän komentosillan mä missasin, kun palasin eri porukassa enkä löytänyt ketään, joka olisi tiennyt, oliko se nyt ohjelmassa vai ei. :-/ Olisi ollut siistiä nähdä komentosilta livenä, mutta toisaalta megamassiivisen sataman ihmettely ulkokanneltakin viihdytti mua aivan riittävästi. En lainkaan osannut arvata, että Pietarin satama on noin ällistyttävä!
Kiitos kommentista Panu!
Harmi, ettet ollut tuolla kannella mukana, mutta tästä postauksesta jotain osviittaa sitten. 🙂 Ja satama oli todellakin aivan mieletön. Jättiläinen.
Upeita kuvia Nella taas kerran 🙂 Eritoten tykkään tuosta kapteenin kuvasta, aivan ihana. Komentosillassa on sitä jotain, muistan kun pääsimme silloin taannoisella IGTT-risteilyllä Silja Symphonyn komentosillalle laivan lähestyessä Tukholmaa ja en ole pitkään aikaan ollut niin innoissani. Olen hieman nörtti mitä komentosiltoihin ja ohjaamoihin tulee ja jännä fiilis siellä vain on. 🙂
Voi kiito Lena!
Kapu oli tosi rento ja mukava, ja tykkäsi jutella ja kertoa meille asioita, vaikka kieli taipuikin enemmän ja vähemmän viroon ja venäjään. Ja olet kyllä oikeassa: tuolla oli todella jännä ja aivan omanlaisensa fiilis. 🙂
Pietari on kyllä niin symppis, ihana että pääsit mukaan reissulle! Ja pakko sanoa että määki oon päässy kurkkaamaan tuonne ohjaamoon vuonna 2010 kun tuo reitti oli just lanseerattu. En kyllä muista nähneeni sitä paniikkinappia. 😀
Se paniikkinappula on ihan tuon pienen laivafiguurin vieressä! Mulla on siitä kuvakin, mutta se on otettu niin vinoon etten julkaissut. (: Ja ihanaa, että säkin oot päässyt kapun kannelle, se on makee paikka! (:
[…] Raumalle, jonka aikana pääsen tutustumaan muun muassa kapteenin kannelle – aivan, kuten Pietarin merimatkalla, jolloin livuttiin ohi Leningradin kyltin kapteenin seistessä siinä […]
[…] kirjoitin aiemmassa jutussani, jossa pääsin sanomaan käsipäiväät St. Peter Linen kapteenille hänen komentosillallaan, […]
[…] jonka aikana pääsen tutustumaan muun muassa kapteenin kannelle – aivan kuin silloin Pietarin reissulla, jolloin livuttiin ohi Leningradin betonikyltin ja District yhdeksää muistuttavan suursataman, […]