Rautupilkillä

Nyt on käynyt monesti niin, ettei ole syönyt.

Rautu, nimittäin.

Kun on onni asua Pohjois-Norjan Lakselvissa, myös kalavedet ovat lähellä. Ja millaisia kalavesiä ne ovatkaan! Välillä saa ennätyskalan, jonka toisen fileen suolaa ja graavaa ja nauttii majoneesin kera hapankorpun päällä, kun taas toisen pistää hyväksi toviksi Harvian savusaunaan. Siitä syö osan, toisesta puolikkaasta tekee savuraututahnan, ja rääppiäiset voi leipoa creme fraichen kanssa pizzan täytteiksi.

Myös savurautupiirakka on aivan erinomaista.

Mutta sitten on niitäkin päiviä, kun ei tapahdu yhtään mitään.

 

Marinella Himari rautupilkillä

 

Ja sellaisia päiviä pitää ollakin, jotta muistaa, ettei kalaa vain oteta.

Kala saadaan ja se ansaitaan.

 

Rautupilkillä

 

Olemme nimenneet läheisen tunturijärven kanajärveksi. Silloin kun se antaa, sen nimi vaihtuu munivan kanan järveksi. Ja aina silloin, kun mitään ei ole tullut hetkeen, sen nimi vaihtuu takaisin kanajärveksi.

Siellä on aina kana kynittävänä.

 

Lakselv

 

Kalastajan elämä on aina yhtä ihanaa ja kamalaa. Etenkin, kun kalastaa syödäkseen. Näinä aikoina sen merkitys on noussut vieläkin suuremmaksi, kun rajan taakse Suomen puolelle ei pääse ostoksille.

Sitä ja seuraavaa pilkkireissua odotellessa.

 

Rautupilkillä