Terveisiä Bosnia ja Hertsegovinasta – maasta, joka on kuin varkain alkanut tuntumaan kumman kodikkaalta.

Se johtuu ihmisistä. Kun minut viime elokuussa kutsuttiin läpi kymmenen maan kulkevan Via Dinarica -vaellusreitin avajaisiin, en osannut kuvitellakaan, mihin kaikki vielä johtaisi.

Tutustuin Timiin, jenkkisotilaana Sarajevoon muuttaneeseen ja nykyiseen matkailualan ammattilaiseen. Sitten ystävystyin Suomesta lähtöisin olevan Nepun kanssa, minkä puolesta koin olevani aivan äärimmäisen onnekas, sillä sain yöpyä jo toistamiseen upeassa Vukov Konakissa, yhdessä maailman kauneimmista majapaikoista.

Tällä kertaa tieni kohtasivat Curacaolla syntyneen ja sieltä Hollannin kautta Bosniaan juurtuneen Thierryn kanssa, joka Green Visions -yrityksen co-founderina ja oppaana tutustutti meidät Sutjeskan kansallispuistoon sekä Umoljanin erämaahan – kerrassaan upeaan luontoaarteeseen, jolta pitäisi löytyä kansallispuiston leima, mutta aloite valitettavasti lojuu edelleen jossain bosnialaisten päättäjien pöydällä.

Vaikka Green Visions yhdessä Via Dinarica -hankkeen kanssa on onnistunut projektissaan ja kunnostanut jo 90 vuoristomajaa ympäri maata, eivät kaikki tahot valitettavasti toimi yhtä jouheasti.

Matkalla Umoljanin erämaan halki kohti Lukomirin kyllää.
Matkalla Umoljanin erämaan halki kohti Lukomirin kyllää.

Reissusuunnitelmat eskaloituivat tapansa mukaan nopeasti. Löysin itseni tilanteesta, jossa olen sopimassa ensi keväälle vaellusmatkaa Kroatian Via Dinarica -osuudelle sekä perhokalastureissua Bosniaan, tarkoituksenani kirjoittaa molemmista kuten tästäkin: siitä mitä koin ja näin, ja siitä miten upea matkakohte Bosnia ja Hertsegovina oikeasti on.

Katsokaa nyt tätä luontoa.

Bosnia ja Hertsegovinan vuoristossa.
Bosnia ja Hertsegovinan vuoristossa.
Ulmoljanin erämaa
Ulmoljanin erämaa

Matka Lukomiriin kulkee halki Umoljanin erämaan

Umoljanin erämaa-alue sijaitsee historiallisen Umoljani-kylän ympärillä, Bosnian ja Hertsegovinan Bjelašnica-vuoren etelärinteillä, yli 1 200 metrin korkeudessa. Alue on tunnettu upeista luonnonmaisemistaan, rikkaasta kulttuuriperinnöstään ja legendaarisesta kansanperinteestään.

Alueelle ominaiset alppiniityt, rehevät laidunmaat ja havumetsät muuttuvat kuin varkain dramaattiseksi Rakitnican kanjoniksi.

Käärmeen lailla mutkitteleva Studeni Potok (Kylmä virta) on merkittävä luonnonmuodostuma ja kuuluisa yli 20 vesiputouksestaan, jotka syöksyvät 350–400 metrin korkeudelta alas kanjoniin. Vaikuttavimmillaan näky on keväisin ja sysksyllä. Paikallisen legendan mukaan Umoljanin asukkaat joutuivat muinoin suuren käärmeen hyökkäyksen kohteeksi, joka kukistuttuaan muuttui käärmeen muotoiseksi joeksi ja osaksi Rakitnica-rotkoa.

Studeni Potok (Kylmä virta) on merkittävä luonnonmuodostuma ja kuuluisa mutkittelevasta, käärmettä muistuttavasta uomastaan.
Studeni Potok (Kylmä virta) on merkittävä luonnonmuodostuma ja kuuluisa mutkittelevasta, käärmettä muistuttavasta uomastaan.

Umoljanin kylä toimii alkupisteenä vaellusreiteille

Umoljanin alue on erinomainen retkeilykohde sekä saman nimisestä kylästä alkava Umoljani–Lukomir-reitti yksi maan kauneimmista vuoristoreiteistä. Vaellus Bosnian korkeimmalle ja eristyneimmälle kylälle (1 500 m) on huikea elämys.

Dinaarien Alppeja halkova reitti tarjoaa kauniita panoraamanäkymiä mutta myös haastavia nousuja, kuten Obaljin huipulle (1 896 m).

Talvisin Lukomiriin voi myös hiihtää.

Yksi muutamista Lukomirin vuoristokylän rakennuksista.
Yksi muutamista Lukomirin vuoristokylän rakennuksista.

Matka Lukomiriin kulkee halki Umoljanin erämaan

Matka Lukomirin vuoristokylään halki Umoljanin erämaan kestää reilun tunnin. Valkoinen jeeppimme kurvailee syksyn sävyihin sonnustautuneiden vuorten välissä. Pitkähäntäiset lampaat jäytävät ruohoa. Yksi lotkauttaa meille laiskasti korvaansa.

Säätiedotteesta huolimatta sade ei alkanu, mutta pilvet ryömivät sitäkin matalammalla saapuessamme omituiseen pikkukylään, jonka hökkelit voisivat olla kuin kauhuelokuvasta tai painajaisesta, elleivät ne näyttäisi niin söpöiltä.

Rakastun paikkaan ensisilmäyksellä.

Lukomirin kylä Bosnia ja Hertsegovinassa.
Lukomirin kylä Bosnia ja Hertsegovinassa.
Lukomirin kylä Bosnia ja Hertsegovinassa.
Lukomir
Onko tässä Bosnian kaunein maisemahuussi?
Onko tässä Bosnian kaunein maisemahuussi?

Lukomirin kylä on kurkistus entisaikojen elämään

Lukomir on maan korkeimmalla (1 476 m) sijaitseva – ja siten eristäytynein ja parhaiten säilynyt – perinteinen vuoristokylä, joka tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden kurkistaa vuosisatoja vanhaan bosnialaiseen elämäntapaan.

Kylässä asuu 17 perhettä ja laskelmieni mukaan ainakin kymmenen kanaa ja kolme kukkoa, jotka tepastelevat ja kuopsuttavat multaa madon tai muun makupalan toivossa.

Thierry kertoo kyläläisten saapuvan tänne aikaisin keväällä ja lähtevän ensilumen laskeuduttua lokakuun tietämillä. Talvisin täällä ei selviä, sillä lumi hautaa pienet mökit ja tukkii tiet, joita ei kukaan pääse näin syvälle vuoristoon auraamaan.

Kylän reunalta aukeaa uskomattoman kaunis maisema alas kanjoniin, jonka kirkkaissa ja kylmissä vesissä voi harrastaa koskenlaskua. Pian sankka pilvi kapuaa pitkin rinnettä ja koettaa peittää pienen kylän siinä onnistumatta.

Kukko kiekaisee jossain lähellä.

Lukomir
Kanoja ja kukkoja Lukomirin vuoristokylässä.
Kanoja ja kukkoja Lukomirin vuoristokylässä.
Lukomirin lounaspaikka.
Lukomirin lounaspaikka.

Kiertelen, ihmettelen ja dokumentoin kaikkea näkemääni. En ole koskaan vieraillut missään, jossa aika tuntuisi näin pysähtyneeltä, luulen.

Sitten vatsa kurnahtaa. Onneksi on lounasaika.

Astelemme kylän ainoaan majapaikkaan, jossa saan eteeni uunilämpimän juustotäytteisen sirnican sekä kupillisen juotavaa jugurttia, joka on kuin kokkareista piimää mutta kirpeämpää – juuri minun makuuni!

Syön hyvällä ruokahalulla ja santsaan.

Paikan omistaja kertoo eilisistä vieraista, jotka olivat majoittuneet täällä vaelluspäivän päätteeksi. Rupattelun lomassa katseeni kiinnittyy kattoparrujen ylle nakattuihin villasukkiin. Riemastun, kuten käsitöistä aina. Nousen ja käyn poimimassa juuri ne sukat ja myös lapaset, jotka vaativat päästä mukaani.

Ostan molemmat 45 Bosnian markalla. Kiitokseksi saan kauniin hymyn jälkiruoaksi tarjoiltavan bosnialaisen kahvin kera.

Sirnica on perinteinen Dalmatian alueen makea leipä.
Sirnica on perinteinen Dalmatian alueen makea leipä.
Meille sirnicaa tarjoiltiin juotavan jugurtin kera.
Meille sirnicaa tarjoiltiin juotavan jugurtin kera.
Tottakai minun oli ostettava itselleni paikallisen mummon kutomat raakavillaiset tumput.
Tottakai minun oli ostettava itselleni paikallisen mummon kutomat raakavillaiset tumput.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen lapaset ovat edelleen ehjät. Villasukat olen paikannut jo moneen kertaan.

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.