Lukomir – Bosnian korkein ja eristynein kylä on kurkistus menneeseen

Terveisiä Bosnia ja Hertsegovinasta – maasta, joka on kuin varkain alkanut tuntumaan kumman kodikkaalta.

Se johtuu ihmisistä. Kun minut viime elokuussa kutsuttiin läpi kymmenen maan kulkevan Via Dinarica -vaellusreitin avajaisiin, en osannut kuvitellakaan, mihin kaikki vielä johtaisi.

Tutustuin Timiin, jenkkisotilaana Sarajevoon muuttaneeseen ja nykyiseen matkailualan ammattilaiseen. Sitten ystävystyin Suomesta lähtöisin olevan Nepun kanssa, minkä puolesta koin olevani aivan äärimmäisen onnekas, sillä sain yöpyä jo toistamiseen upeassa Vukov Konakissa, yhdessä maailman kauneimmista majapaikoista.

Tällä kertaa tieni kohtasivat Curacaolla syntyneen ja sieltä Hollannin kautta Bosniaan juurtuneen Thierryn kanssa, joka Green Visions -yrityksen co-founderina ja oppaana tutustutti meidät Sutjeskan kansallispuistoon sekä Umoljanin erämaahan – kerrassaan upeaan luontoaarteeseen, jolta pitäisi löytyä kansallispuiston leima, mutta aloite valitettavasti lojuu edelleen jossain bosnialaisten päättäjien pöydällä.

Vaikka Green Visions yhdessä Via Dinarica -hankkeen kanssa on onnistunut projektissaan ja kunnostanut jo 90 vuoristomajaa ympäri maata, eivät kaikki tahot valitettavasti toimi yhtä jouheasti.

Reissusuunnitelmat eskaloituivat tapansa mukaan nopeasti. Löysin itseni tilanteesta, jossa olen sopimassa ensi keväälle vaellusmatkaa Kroatian Via Dinarica -osuudelle sekä perhokalastureissua Bosniaan, tarkoituksenani kirjoittaa molemmista kuten tästäkin: siitä mitä koin ja näin, ja siitä miten upea matkakohte Bosnia ja Hertsegovina oikeasti on.

Katsokaa nyt tätä luontoa.

Umoljanin erämaa-alue sijaitsee historiallisen Umoljani-kylän ympärillä, Bosnian ja Hertsegovinan Bjelašnica-vuoren etelärinteillä, yli 1 200 metrin korkeudessa. Alue on tunnettu upeista luonnonmaisemistaan, rikkaasta kulttuuriperinnöstään ja legendaarisesta kansanperinteestään.

Alueelle ominaiset alppiniityt, rehevät laidunmaat ja havumetsät muuttuvat kuin varkain dramaattiseksi Rakitnican kanjoniksi.

Käärmeen lailla mutkitteleva Studeni Potok (Kylmä virta) on merkittävä luonnonmuodostuma ja kuuluisa yli 20 vesiputouksestaan, jotka syöksyvät 350–400 metrin korkeudelta alas kanjoniin. Vaikuttavimmillaan näky on keväisin ja sysksyllä. Paikallisen legendan mukaan Umoljanin asukkaat joutuivat muinoin suuren käärmeen hyökkäyksen kohteeksi, joka kukistuttuaan muuttui käärmeen muotoiseksi joeksi ja osaksi Rakitnica-rotkoa.

Umoljanin alue on erinomainen retkeilykohde sekä saman nimisestä kylästä alkava Umoljani–Lukomir-reitti yksi maan kauneimmista vuoristoreiteistä. Vaellus Bosnian korkeimmalle ja eristyneimmälle kylälle (1 500 m) on huikea elämys.

Dinaarien Alppeja halkova reitti tarjoaa kauniita panoraamanäkymiä mutta myös haastavia nousuja, kuten Obaljin huipulle (1 896 m).

Talvisin Lukomiriin voi myös hiihtää.

Matka Lukomirin vuoristokylään halki Umoljanin erämaan kestää reilun tunnin. Valkoinen jeeppimme kurvailee syksyn sävyihin sonnustautuneiden vuorten välissä. Pitkähäntäiset lampaat jäytävät ruohoa. Yksi lotkauttaa meille laiskasti korvaansa.

Säätiedotteesta huolimatta sade ei alkanu, mutta pilvet ryömivät sitäkin matalammalla saapuessamme omituiseen pikkukylään, jonka hökkelit voisivat olla kuin kauhuelokuvasta tai painajaisesta, elleivät ne näyttäisi niin söpöiltä.

Rakastun paikkaan ensisilmäyksellä.

Lukomir on maan korkeimmalla (1 476 m) sijaitseva – ja siten eristäytynein ja parhaiten säilynyt – perinteinen vuoristokylä, joka tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden kurkistaa vuosisatoja vanhaan bosnialaiseen elämäntapaan.

Kylässä asuu 17 perhettä ja laskelmieni mukaan ainakin kymmenen kanaa ja kolme kukkoa, jotka tepastelevat ja kuopsuttavat multaa madon tai muun makupalan toivossa.

Thierry kertoo kyläläisten saapuvan tänne aikaisin keväällä ja lähtevän ensilumen laskeuduttua lokakuun tietämillä. Talvisin täällä ei selviä, sillä lumi hautaa pienet mökit ja tukkii tiet, joita ei kukaan pääse näin syvälle vuoristoon auraamaan.

Kylän reunalta aukeaa uskomattoman kaunis maisema alas kanjoniin, jonka kirkkaissa ja kylmissä vesissä voi harrastaa koskenlaskua. Pian sankka pilvi kapuaa pitkin rinnettä ja koettaa peittää pienen kylän siinä onnistumatta.

Kukko kiekaisee jossain lähellä.

Kiertelen, ihmettelen ja dokumentoin kaikkea näkemääni. En ole koskaan vieraillut missään, jossa aika tuntuisi näin pysähtyneeltä, luulen.

Sitten vatsa kurnahtaa. Onneksi on lounasaika.

Astelemme kylän ainoaan majapaikkaan, jossa saan eteeni uunilämpimän juustotäytteisen sirnican sekä kupillisen juotavaa jugurttia, joka on kuin kokkareista piimää mutta kirpeämpää – juuri minun makuuni!

Syön hyvällä ruokahalulla ja santsaan.

Paikan omistaja kertoo eilisistä vieraista, jotka olivat majoittuneet täällä vaelluspäivän päätteeksi. Rupattelun lomassa katseeni kiinnittyy kattoparrujen ylle nakattuihin villasukkiin. Riemastun, kuten käsitöistä aina. Nousen ja käyn poimimassa juuri ne sukat ja myös lapaset, jotka vaativat päästä mukaani.

Ostan molemmat 45 Bosnian markalla. Kiitokseksi saan kauniin hymyn jälkiruoaksi tarjoiltavan bosnialaisen kahvin kera.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen lapaset ovat edelleen ehjät. Villasukat olen paikannut jo moneen kertaan.