Tarina Utön uponneesta s/s Park Victorysta

Täällä matkustajarahtilaiva Finnlinesin kyydissä, Euroopassa vietetyn kuukauden päätteeksi ja kotimatkallamme Saksan Travemündesta takaisin Vuosaaren satamaan, kirvoittui mieleeni eräs kuunnelma taannoiselta Suomen majakkaseuran järjestämältä Utön retkeltä, jonka Suomen ensimmäisestä valomajakasta kirjoitin jo aiemmin.

Syvennytään siis tämän sateisen sunnuntain saatteeksi Hanna Kovasen, jonka äiti asui Utössa luotsin tyttärenä ja jonka isä saapui linnakkeelle töihin, kertomaan merihenkiseen tarinaan, jonka tallensin mieleeni majakassa nautitun illallisen aikana, kynttilän valossa, maistuvan kalagratiiniaterian ja Arkadian myyjän suositteleman vaalean vehnäoluen äärellä.

Park Victoryn kohtalokas jouluyö 1947

Virginian Newportista lähtenyt s/s Park Victory ajautui karille ja upposi Utön itäpuolella jouluyönä 1947. 

Hiilikuormaa Turkuun kuljettanut lähes 140 metrinen höyrylaiva sai Utön kohdalla tiedon, että rahdin määräsatama muutettaisiin Helsinkiin. Luotsimiehenä toimineen Nestor Lindströmin saavuttua Park Victorylle päätti aluksen päällikkö ankkuroitua jouluyöksi Lillharun luoteispuolelle. Yöllä tuuli kuitenkin yltyi, ja Lindström heräsi outoon liikehdintään: ankkuri oli irronnut. Ennen kuin mitään ehdittiin tehdä, alus oli saanut useamman pohjakosketuksen ja hyytävä merivesi tulvi konehuoneeseen. Vielä kerran laiva iskeytyi karille, ennen kuin alkoi nopeasti upota.

“Merikapteeni Zepp istui kirjoituspöytänsä ääressä ja tutki radistin tuomaa sähkettä: aluksen lastina olevan 8500 tonnin kivihiilierän purkaussatama oli vaihtunut Turusta Helsingiksi, reittiä olisi muutettava. Koska miinanraivaus Utön vesialueella oli vielä kesken, halusi kapteeni Zepp ohjata aluksena raivatun reittialueen läpi päiväsaikaan. Laskettu saapumisaika Utön edustalle oli noin kello 15.00, joten aluksen päällikkö päätti jäädä pimeän ajaksi redille ja jatkaa Helsinkiin seuraavana aamuna kello 03.00.”
Lue koko juttu Elämää Utössä -blogista.

Myös Utön luotsiasemalla oli huomattu Park Victoryn ajelehtivan oudosti. Kun laivan uppoaminen havaittiin, Utöstä lähdettiin pelastustoimiin, joihin osallistuivat luotsikutteri, rannikkotykistön SP-39 ja Merikokko.

Tuon hyisen ja lumimyrskyisen yön aikana, jolloin lunta tuiversi ja valkoista oli maassa yli polven verran, miehistön 48 jäsenestä onnistuttiin pelastamaan 38. Merimiehet hätämajoitettiin utölaisten koteihin, joissa he saivat ruokaa, ylleen kuivat vaatteet ja nukkumissijan. Tapaninpäivänä miehet kuljetettiin edelleen Turkuun, josta he palasivat Yhdysvaltoihin ja takaisin koteihinsa.

Märät, lumipyryn ja pakkasen kiusaamat miehet eivät jaksaneet taistella aaltoja vastaan. Perämies C. Holsten johtama kakkosvene paiskautui pienelle kallioluodolle ja toistakymmentä merimiestä jäi ulvovan tuulen armoille.

Ote Park Victoryn haudalla -kirjoituksesta.

Kiitoskirjeitä, postikortteja, iso paketti sokeria ja kahvia

Kiitolliset eloonjääneet merimiehet muistivat pelastajiaan lähettämällä heille paketteja, kirjeitä ja kortteja, joista osa on nähtävillä Utön pikkuisessa ja vierailunarvoisessa museossa. Sisäänpääsy taisi olla kolmisen euroa per sierainpari, ja kertoipa Hanna korttien saapuvan edelleen aina silloin tällöin. Hän on myös itse käynyt tapaamassa osaa lähettäjistä Atlantin toisella puolen.

Toisin kuin linkittämässäni blogiartikkelissa kirjoitetaan, kertoo yksi Utön museon seinäplakaateista seuraavaa: eräästä Amerikan paketista löytyneet kahvi- ja sokeripakkaukset päätettiin yhteistuumin myydä, jotta kyläläiset pystyivät ostamaan Utön saarella sijaitsevaan Bönhusetin kirkkoon kymmenhaarainen kynttilänjalan, johon oli kaiverrettu kymmenen onnettomuudessa menehtyneen merimiehen nimet.

Myös saaristolaisille luovutettu kiitostaulu pelastustyön pyyteettömästä suorittamisesta muistuttaa tuosta 67 vuotta sitten käyneestä onnettomuudesta, ja Utön kaakkoispuolella sijaitseva hylyn hautapaikka on merkitty merikortteihin.

Tässä kuvassa esiintyy majakan toisesta kerroksesta löytyvän kirkon alttari.

Artikkelin lähteinä on käytetty Utön museon antamaa tietoa sekä nykyisen “majakkaäidin” Hanna Kovasen mukaansatempaavia kertomuksia.