KAUKOKAIPUU 2.0 ja uusi alku Pinnan alta

Vaikka kirjoitan työkseni, tämän tekstin saattaminen järkevään muotoon tuntuu varsin jähmeältä. Julkaisua en pysty vielä edes ajattelemaan, mutta luotan sanojen löytävän paikkansa.

Olen julkaissut reissutarinoita ja vaelluskertomuksia KAUKOKAIPUU-sivustolle vuodesta 2008. Ikimuistoinen matka on ollut ihanan pitkä ja se jatkuu edelleen, joskin hieman uudella tavalla:

KAUKOKAIPUU 2.0 tulee keskittymään entistä enemmän retkeilyyn ja maata pitkin matkustamiseen, kohdevinkkien jakamiseen sekä laajempien matkaoppaiden tuottamiseen. Jaan tottakai edelleen ajatuksia ja kokemuksia arjesta täällä Norjassa, sillä aiheet ovat olleet todella suosittuja. Myös blogin etusivu on saanut uuden ilmeen: viimeisimpien julkaisujen lisäksi pääset käsiksi arkistojen helmiin ja muihin ajankohtaisiin nostoihin.

Entistä enemmän kotimaan vinkkejä

KAUKOKAIPUUN Suomi-opas nivoo yhteen yli 300 vinkkiä kotimaan kohteisiin. Uutta sisältöä julkaistaan kaiken aikaa, joten voit halutessasi pinnata sivun suosikkeihisi. Lisäksi olen luonut kotimaan kohteiden etsintää helpottaakseni Hakemiston, josta löydät sivustolla julkaistut Suomen retkikohteet aakkosjärjestyksessä. Tutustu myös päivitettyyn navigaatioon (eli ylävalikkoon), jonka avulla pystyt selaamaan entistä enemmän jo julkaistua materiaalia.

Mikäli käytät Instagramia ja etsit vinkkejä Suomen upeista luontokohteista, tervetuloa seurailemaan suomiretki-tiliä.

Suosittuja julkaisuja
TOP 33 ilmaista tekemistä Tampereella »
Suomen nähtävyydet kartalla »
Suomen kansallismaisemat »
Suomen kansallispuistot »

KOTIMAA

Yli 300 vinkkiä kotimaan kohteisiin

Suomi-opas

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.